Viattoman näköinen koski voi nauhurin läpi kuunneltaessa pauhata kuin lentokone tai teollisuuslaitos.
Vietin aikani Kivikoskella tarkkailemalla ympäristöä lähes koko ajan digitaalisen filtterin läpi. Työni Aisti-ryhmän tekniikkavastaavana oli antoisaa, mutta toisinaan myös turhauttavaa. Siinä missä muut ryhmän jäsenet pystyivät avaamaan aistinsa tarkkailtavalle ympäristölle ilman teknisiä apuvälineitä, tuijotin itse kaunista koskimaisemaa ja historiallista pihapiiriä kameran etsimen läpi ja kuuntelin koskien kuohuja ja ympäristön ääniä kuulokkeet päässäni. Kyllähän te tiedätte miltä tuntuu, kun yrittää kuvata kaunista auringonlaskua tai revontulia kameralla ja lopputulos ei vastaakaan verkkokalvoille piirtynyttä muistoa? Koin vastaavia hetkiä jatkuvasti, mutta asialla on myös kääntöpuolensa: oli kyseessä sitten järjestelmäkameran objektiivi tai nauhurin mikrofoni, korostuu lopputuotoksessa asiat, jotka muuten jäisivät huomaamatta. Nauhurin herkkä mikrofoni tallensi ääniä, joihin en muuten olisi kiinnittänyt huomiota, kuten jäkälän rahina jalkojen alla. Jumiuduin myös pitkäksi aikaa kosken liepeille, kun luureista kuuluva ääni muistutti enemmän tehtaan pauhua tai nousevaa lentokonetta kuin pientä koskea, joka avautui silmieni edessä. Digitaalisista apuvälineistä tuli siis aisteilleni kiehtovalla tavalla vääristävä jatkopala, lisättyä todellisuutta.
Nauhoitettavat kohteet olimme ryhmämme kanssa valinneet etukäteen, joten työskentely kohteessa sujui jouhevasti. Olimme valinneet äänityskohteiksemme jollain tavalla Pekka Haloselle tärkeitä paikkoja, joko sellaisia joissa hän oli maalannut tai aikalaiskertomuksista poimittuja kohteita. Tallentaessani äänimaisemia kävi hyvin äkkiä selväksi kosken dominoiva vaikutus. Kosken rannalla pauhu oli korviahuumaavaa, mutta kun liikkui kymmenen metriä sivummalle, jäi vesimassojen mekastus statistin rooliin taka-alalle ja pihapiirin muut äänet kuten lintujen laulu ja koivunlehtien lepatus tuulessa ottivat vallan. Kosken aggressiivisuuteen tottuu, kun alueella viettää aikaa, mutta kun pihasta lähtee patikoimaan esimerkiksi läheiselle Lumminvuorelle tai hieman kauempana sijaitsevaan Liivelahteen, osaa arvostaa taas rauhaa ja hiljaisuutta. Oli kiehtovaa pohtia, miten tämä desibelivaihtelu on vaikuttanut Halosen mielenmaisemaan hänen maalatessaan lähiympäristössä. Olisi myös mielenkiintoista päästä vertailemaan sitä, miten äänimaisema Kivikosken ympäristössä on muuttunut vuosikymmenten saatossa, mutta se ei luonnollisestikaan ole mahdollista vanhojen äänitysten uupuessa.
Kosken rannalta poispäin liikkuessa sen aggressiivinen meteli vaimenee ja luonnon muut äänet ottavat vallan.
Nauhoitin äänimaailmaa nauhurin surround-toiminnolla, jolloin laitteen mikrofonit tallentavat lähes 360 asteen säteellä. Siitä huolimatta mikrofonia lähimpänä olevat äänilähteet tallentuvat korostuneen tarkasti ja taustalla olevat äänet huomattavasti vaimeampina. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon ääntä blokkaavat kohteet kuten nauhurin jatkeena olevan äänittäjän ruumis. Omasta kehosta oli myös hyötyä nauhoituksia tehdessä, sillä unohdin ottaa matkaan yhden kenttänauhoitusten kannalta olennaisen apuvälineen – tuulisuojan. Vaikka olisi hienoa tallentaa tuulen jylhää huminaa, ei tuuli ole varsinaisesti hyväää pataa mikrofonien kanssa: se lyö herkän mikrofonin tasot punaiselle ja lopputuloksena on epämiellyttävän kuuloista digitaalista säröytymistä. Tuulisuojan virkaa Kivikoskella toimittivatkin itseni lisäksi onnistuneesti vanhat villasukat, jotka olin onneksi muistanut ottaa matkaan ihan senkin takia, että yöpyminen vanhan sahan vintillä olisi muuten ollut vieläkin koleampaa.
Mielenkiintoinen huomio digifiltterin läpi ympäristöä tarkkaillessa oli myös äänimaailmaan tapahtunut täydellinen uppoutuminen. Kun päässä on vastamelukuulokkeet, ei luureihin tule mitään muuta kuin mikrofonin poimimat äänet. Vietinkin pitkiä aikoja kävelemällä ympäri pihapiiriä kuunnellen tähän digi-aistiin turvautuen, nauhoittamatta mitään. Etsin kiehtovia äänilähteitä käyttämällä nauhuria kuten metallinpaljastinta. Arkeologisten aarteiden sijaan etsin tallennettavia ääniä kohdistamalla nauhuria eri ilmansuuntiin. Korvan harjaantuessa tähän hieman luonnottoman tuntuiseen äänimaisemaan pystyin löytämään ”pienoismaailmoja” lähiympäristön sisältä, kuten sahan rakenteiden alla solisevan pienen puron, joka oli kuin Kivikosken miniatyyri.
Tallennusvälineistöä: järkkäri, kuulokkeet ja nauhuri villasukkatuulisuojineen.
Nauhoitusten jälkikäsittelyn pyrin jättämään minimiin, koska halusin nauhurin tallentaman maailman välittyvän kuulijalle niin autenttisena kuin mahdollista. Tätä prosessia voisi verrata valokuvaukseen, jossa pyritään pitämään kuvan sävyt ja tasot kuvaushetkeä vastaavana sen sijaan, että kuvaa muokattaisiin Photoshopilla korostaen tiettyjä sävyjä ja laskemalla toisia ”paremman” lopputuloksen aikaansaamiseksi. Kajosinkin siis ainoastaan nauhoitusten pituuteen, jonka lisäksi säädin joidenkin äänitysten voimakkuutta, jos äänitystasot olivat olleet liian voimakkaat tai hiljaiset verrattuna muihin nauhoituksiin.
Ryhmämme tulokset on tallennettu äänikarttaan, jota pääse tarkastelemaan tästä linkistä. Äänikartassa on paikkatietomerkittyjä ”nuppineuloja” eli tageja, joita klikkaamalla pääsee kuuntelemaan kyseisen paikan äänimaisemaa sekä lukemaan ryhmämme havaintoja kohteesta. Kivikoski Soundmap ei ole äänikartta sanan varsinaisessa merkityksessä, koska halusimme liittää äänen lisäksi tageihin myös visuaalista materiaalia kuten kuvia ja videoita. Olisikin varmaan selkeämpää puhua multimediakartasta. Suosittelen vahvasti kuulokkeiden käyttöä karttaan tutustuessa, koska se takaa kaikista autenttisimman kuuntelukokemuksen. Silmien sulkemisestakaan ei varmasti ole haittaa, kartan ääniä kuunnellessa tai luonnon helmassa oleillessa.
Teksti, kuvat ja äänikartta: Antti Makkonen
KUOMAT KENTÄLLÄ 